-
Julkaistu 3.3.2026
Pikkulapsiperheiden kotiapua voi nyt varata
MLL:n ja kunnan tarjoama lapsiperheiden kotiapu on maksutonta arjen tukea suomussalmelaisille lapsiperheille perheen omassa kodissa. Kotiapu on tarkoitettu perheille, jossa on alle kouluikäisiä lapsia. Toiminta käynnistyy 10.3.2026. Varauksia voi jo tehdä.
-
-
Julkaistu 11.12.2025
ReiNo-hankkeen toimet tuottavat tulosta
ReiNo-hankkeen eli Rethinking North – Ympärivuotisuus matkailun menestystekijäksi -hankkeen toimenpiteet ovat alkaneet tuottaa tulosta, josta osoituksena on tavoitteen mukainen alueen kansainvälisen matkailun tasainen kasvu vuodesta 2023 lähtien. Artikkelissa kerrotaan kuulumisia keväästä 2025 lähtien.
-
Julkaistu 14.11.2025
Metsänomistajilta kysytään vapaaehtoisista päästökompensaatioista
Kyselyn avulla kartoitetaan Ylä- ja Itä-Kainuun metsäalan toimijoiden näkemyksiä paikallisista vapaaehtoisista päästökompensaatiohankkeista. Kysely liittyy Itä-Suomen yliopistossa tehtävään gradututkielmaan, joka puolestaan liittyy Ylä- ja Itä-Kainuun vihreän siirtymän osaamiskeskus -hankkeeseen, jossa kuntakin on mukana. Vastausaikaa on marraskuun loppuun.
-
-
Julkaistu 29.10.2025
Kielikahvila tuo yhteen suomussalmelaiset yli kielirajojen
Suomussalmen kunnan kotoutumispalveluiden järjestämä kielikahvila on vakiintunut merkittäväksi kohtaamispaikaksi, jossa paikkakunnalla asuvat uudet ja vanhat suomussalmelaiset voivat kohdata rennossa ilmapiirissä.
-
Julkaistu 20.10.2025
Uusia kasvoja ja tuttuja tekijöitä Taitotehtaalla
Suomussalmella ammatillista koulutusta tarjoavan Taitotehtaan henkilöstössä on viime aikoina sekä nähty uusia tulokkaita että jätetty hyvästejä. Uusin kasvo, ammatillinen opettaja Anneli Korhonen aloitti Suomussalmella 20.10.2025. Taitotehtaalla hän mm. ohjaa ammatillisia tutkinnon osia, työnantajanaan KAO.
-
-
-
Julkaistu 29.8.2025
Kyläparlamentti Rimpilän koululla 28.8.2025
Suomussalmen kunta kutsui jälleen kylätoimijat koolle torstaina 28. elokuuta, kun kyläparlamentti järjestettiin Vuokissa Rimpilän koululla. Tilaisuuteen osallistui noin 40 henkeä, ja mukana oli kyläaktiiveja sekä kunnan ja Elävä Kainuu Leaderin edustajia.