Julkaisut

Suomussalmen liikuntateko 2023 -palkinto lasten liikuttajalle

Julkaistu 22.1.2024 Muokattu 22.1.2024
Viisi henkilöä seisoo esiintymislavalla.

Suomussalmen vuoden 2023 liikuntateko -palkinto luovutettiin Kajaanissa Kainuun liikuntagaalassa 19.1.2024 Suomussalmen Rastin lasten liikuttajalle, Maija Pasaselle.  

Palkinnon perusteluissa todetaan, että Maija Pasanen tekee monipuolista ja arvokasta työtä Suomussalmen lasten ja nuorten liikunnan edistämiseksi. Maija on mukana peräti kolmessa Suomussalmen Rastin eri jaostossa ja hän toimii myös Suomussalmen Rastin hallituksessa.  

Maija Pasanen liikuttaa lapsia yleisurheilu-, hiihto- ja suunnistusjaostoissa. Pasasen ansiosta erityisesti suunnistus ja hiihto ovat nousseet Suomussalmella jälleen lasten suosioon. Hän on tehnyt lasten suunnistustreeneistä mieluisia, matalan kynnyksen treenejä, joihin on riittänyt osallistujia kaikenikäisistä lapsista ja nuorista. Myös hiihtokoulu on innostanut monia uusia harrastajia lajin pariin. 

Hänen treeneissään on aina mukavaa tekemistä kaiken tasoisille harrastajille, aloittelijoista kilpaurheilijoihin.  

“Lasten ja nuorten liikunta on vähentynyt huolestuttavasti viime vuosina, joten Maija Pasasen kaltainen lasten liikuttaja on Suomussalmelle arvokas”, Suomussalmen liikuntasihteeri Hannastiina Piikivi perustelee. 

Artikkelikuva palkinnon luovutuksesta Kainuun urheilugaalassa 19.1.2024. Maija Pasanen keskellä. Kuva: Tuomo Juntunen.

 

Kainuun liikunnan Vuoden taustavoima -palkinto Suomussalmen jäähalli Oy:lle

Palkinnon perusteluissa todetaan: "Vuoden taustavoima -palkinnon sai liikuntapaikka, joka täytti vuonna 2023 pyöreät 30 vuotta. Kyseessä on halli, joka rakennettiin ja osin jopa rahoitettiin talkoovoimin, sillä tällaiselle liikuntapaikalle oli kova kysyntä ja se haluttiin saada pystyyn hinnalla millä hyvänsä. Vuosien saatossa halli on kokenut kovia, mutta sen romahtamisestakaan ei lannistuttu, vaan halli rakennettiin entistäkin ehommaksi pikavauhtia ennen seuraavan kauden alkua. Tämän kuntalaisille tärkeän liikuntapaikan käyttöaste on korkea, sillä siellä liikkuvat kaikki ikäluokat. Vuosien saatossa hallissa on harjoitellut muun muassa maailmanmestari Janne Pesonen. Pienen paikkakunnan suuresta hallista koko kunta voi olla ylpeä."

Jaa sivu: