Julkaisut

Kuinka edistäisimme suomussalmelaisten liikkumista?

Julkaistu 18.3.2025 Muokattu 18.3.2025
Oikeassa reunassa on soikea kuva kahdesta pyöräilijästä kevyen liikenteen sillalla, kuvattu kesällä ja dronella. Vasemmalla on viininpunaisella tekstiä, jossa samaa tietoa Liikkumisen edistämisen työpajasta kuin itse artikkelissa.

Liikkumisen edistämisen työpaja pidetään keskiviikkona 26.3.2025 klo 13.30–16 valtuustosalissa.  

Mukaan toivotaan työntekijöitä laajasti erilaisista ammattitehtävistä kunnan eri toimialoilta sekä muita kunnassa toimivia tahoja, kuten eri järjestöjä. 

Työpajan teemana on liikkumisen saavutettavuus ja eri kohderyhmien liikkumisen lisääminen ja sen tavoitteena on lisätä ymmärrystä saavutettavuuden erilaisista tekijöistä ja ideoida keinoja asukkaiden aktivoimiseksi.  

Työpaja koostuu luento-osuudesta sekä ryhmäkeskusteluista, jossa ideoidaan kuntalaisten liikkumista lisääviä keinoja. Keskustelujen ja ryhmätuotosten pohjalta laaditaan yhteenveto, jota kunnissa voidaan hyödyntää liikkumisen edistämisen tukena. 

Työpaja järjestetään yhteistyössä liikkumisen saavutettavuutta tutkineen Helsingin yliopiston YLLI-hankkeen kanssa. Opetus- ja kulttuuriministeriö rahoittaa YLLI 2.0 -kehittämishanketta, joka jalkauttaa ja vakiinnuttaa kuntiin ja alueille monialaisia liikunnan edistämisen keinoja.  

Ilmoittautumiset toivotaan 24.3. mennessä: hannastiina.piikivi@suomussalmi.fi 

Taustaa: erilaiset liikunnan esteet 

YLLI-hankkeessa on selvitetty liikkumisen esteitä ja havaittu, että esimerkiksi nuorilla aikuisilla lapsiperheissä, arjen kiire ja rahahuolet ovat liikkumisen esteitä. Joillakin taas omat terveyshaasteet, masentuneisuus ja yksinäisyys luovat esteitä liikunnalliselle elämäntavalle.  

Liikunnan harrastamisen esteitä on siis erityyppisiä, ja ne liittyvät joko yksilöön tai yhteisöön ja ympäristöön. 

YLLI- ja YLLI 2.0 -hankkeiden johtaja Petteri Muukkonen Helsingin yliopistosta kirjoittaa 12.3.2025 toimintakykyinensuomi.fi-sivustolla julkaistussa blogissaan, että asukkaat voivat kokea esteeksi vaikkapa aukioloajat. Esimerkiksi hallien aukioloajat tai ulkoreittien valaistus eivät aina sovi yksiin vuorotyöläisen aikataulun kanssa. Lisäksi esteeksi saattaa muodostua lajitietämys, oikean suoritustekniikan tuntemuksen puute tai vaikkapa ulkokuntosalin ”käyttöohjeiden” kielellinen saavutettavuus. Tai esimerkiksi ikäväestö ei osaa etsiä tietoa hinnastoista ja aukioloajoista verkkosivuilta tai mobiilisovelluksista niin hyvin kuin nuoremmat. 

Muukkonen toteaa blogikirjoituksessaan, että koska asukkaiden liikkumisen esteet eivät aina ole vain kunnan liikuntapalveluiden vallassa, tarvitaan kunnissa monialaista yhteistyötä.  

Linkki blogikirjoitukseen:  

https://www.toimintakykyinensuomi.fi/monialaisella-yhteistyolla-liikunnan-harrastamisen-esteita-purkamaan/ 

Jaa sivu: