Julkaisut

Vuosikymmenet Suomussalmella toiminut Mehi Oy on Suomussalmen vuoden 2024 yritys 

Julkaistu 17.12.2024 Muokattu 17.12.2024
Hymyilevä mieshenkilö istuu pöydän äärellä, käsi pitelee kehystettyä palkintoplakaattia, takana pöydällä näkyy kukkakimppu.

Suomussalmen kunnan vuoden 2024 yrityspalkinto on myönnetty Mehi Oy:lle, jonka yrittäjinä toimivat Urpo Kovalainen (kuvassa) ja Jari Kovalainen. Emoyhtiön lisäksi Mehi-konserniin kuuluvat Mehi Tools Oy, Mehi Steel Oy ja Kajaanissa toimiva Hill Steel Oy. 

Vuoden yritys -palkinnon perusteluja ovat yhtiön aktiivinen tuotekehitystyö ja laajentaminen kansainvälisille markkinoille. Yhtiö on myös tehnyt Suomussalmen elinkeinokentässä pitkäaikaista arvoa lisäävää työtä korkealaatuisten metallityökalujen valmistajana. Lisäksi Mehi Oy tarjoaa aktiivisesti ammattiin opiskeleville opiskelu- ja harjoittelumahdollisuuksia. Yhtiö osallistuu myös aktiivisesti Suomussalmen elinvoimatyöhön muun muassa kunnan elinvoimayhteistyöryhmässä. 

Historia 

Yrittäjä Oiva Manninen perusti Mehin Hyvinkäälle vuonna 1973. Nimi Mehi tulee lyhennelmänä sanasta metallihiomo. Ensimmäiset vuodet yrittäjä toimi yksityisenä elinkeinonharjoittajana, kunnes vuonna 1981 toiminta yhtiöitettiin. 

Suomussalmelle toiminta siirtyi 1980-luvun lopulla, ja nykyisissä toimitiloissa se on toiminut vuodesta 1991 alkaen. Toiminta jatkui joitakin vuosia rinnakkain Suomussalmella ja Hyvinkäällä, mutta lopulta Hyvinkään toiminta loppui ja tekeminen keskittyi kokonaan Suomussalmelle. Yrittäjä Oiva Manniselle Suomussalmeen sitouttavia tekijöitä olivat tuolloin työvoiman hyvä saatavuus sekä kunnan yritysmyönteinen päätöksentekoilmapiiri. 

Vuonna 1999 yhtiö myytiin uusille omistajille. Operatiivisessa toiminnassa merkittävimmissä rooleissa toimivat Seppo Eerikäinen ja Teuvo Merilä. 

2012 kunnan omistamaan toimitilaan tehtiin laajennus, jonka myötä käyttöön saatiin mittahuone, suunnittelijoiden tila, karkaisimo ja hiontatila. 

30.12.2021 yhtiö vaihtoi jälleen omistajaa, kun nykyiset yrittäjäveljekset Urpo ja Jari Kovalainen ostivat yhtiön. 2023 juhlittiin yrityksen 50-vuotisjuhlia.  

Historiallinen palkinto 

Poikkeuksellisesti Suomussalmen kunnan historiassa Mehi Oy saa jo toisen kerran yrittäjäpalkinnon. Ensimmäisen kerran se myönnettiin Mehille neljäkymmentä vuotta sitten, vuonna 1984. 

“Toki yrittäjätkin tässä vuosien varrella ovat vaihtuneet”, kunnanjohtaja Erno Heikkinen huomautti palkinnon luovutustilaisuudessa 17.12.2024. 

“Mehi Oy:n menestystarina ei perustu vain sen tekniseen osaamiseen, vaan myös aktiiviseen rooliin yhteisössämme. Yritys on erityisen arvostettu yhteistyökumppanina, sillä sen toiminnassa korostuu aito yhteistyö ja yhteisten tavoitteiden edistäminen, ilman kyynärpäätaktiikkaa. Tämä yhteistyö, uudenlainen kehittämisote ja kasvuhalukkuus ovatkin keskeisiä syitä siihen, miksi Mehi Oy saa poikkeuksellisesti toistamiseen vuoden yrittäjäpalkinnon”, Heikkinen jatkoi.

Palkinnon vastaanotti yrittäjä Urpo Kovalainen. Kuva: Tuula Leskinen.  

Jaa sivu: