Suomussalmen kunnanhallitus hyväksyi kokouksessaan 24.2.2026 kunnan päivitetyn valmiussuunnitelman eri osat liitteineen.
Suomussalmen kunnan valmiussuunnitelma ja siihen liittyvät riskiarviot pohjautuvat kansalliseen sekä Kainuun alueelliseen riskiarvioon. Valmiussuunnitelmassa on huomioitu myös paikallisiin olosuhteisiin liittyvät tekijät, kuten kunnan pinta-ala, asukasmäärä, kunnallistekniikka ja toimintaympäristön yhteistyöverkostot.
Valmiussuunnitelma jakautuu kolmeen asiakirjaan ja niiden liitteisiin. Yleinen osa on julkinen asiakirja, operatiivinen osa on salassa pidettävä, kun taas poikkeusolojen valmiussuunnitelma on turvaluokiteltu ja salainen.
Suomussalmen kunnan edellinen valmiussuunnitelmapäivitys on tehty vuonna 2024.
Yhdenvertaisuusavustus kolmannelle sektorille
Suomussalmen kunta on myöntänyt suomussalmelaisille kolmannen sektorin toimijoille kotoutumista ja yhdenvertaisuutta edistävän harrastus-/järjestötoiminnan avustusta vuodesta 2023. Avustuksen tarkoituksena on lisätä kuntalaisten yhdenvertaisuutta matalan kynnyksen toiminnan kautta.
Kunnanhallitus hyväksyi yhdenvertaisuutta edistävän harrastus- tai järjestötoiminnan avustuksen säännöt vuodelle 2026 ja päätti avata avustushaun 26.2. 8.4.2026 saakka.
Tarkemmat tiedot ja ohjeet hakuun löytyvät asiaa koskevasta tiedotteesta, linkki: Yhdenvertaisuusavustus - Suomussalmi
Kokouksen koko asialista liitteineen ja pöytäkirja sen valmistumisen jälkeen löytyy täältä: Dynasty tietopalvelu : Suomussalmen kunta
Kokousasiakirjat löytyvät myös etusivun painikkeen ”Esityslitat ja pöytäkirjat” kautta.