Avustushaku avattu kolmannen sektorille yhdenvertaisuutta edistävään toimintaan 2026

Julkaistu 25.2.2026 Muokattu 25.2.2026

Suomussalmen kunta on myöntänyt vuodesta 2023 lähtien kolmannen sektorin toimijoille avustusta harrastus- ja järjestötoimintaan, jolla edistetään kuntalaisten yhdenvertaisuutta ja kotoutumista. 

Vuonna 2026 avustuksen teemana ovat perinteet, kulttuuri ja elämäntapa. 

Avustusta myönnetään matalan kynnyksen harrastus- tai järjestötoimintaan, joka tuo eri väestöryhmiä yhteen erilaisten tapojen, harrastusten ja muiden kulttuurista kumpuavien aiheiden äärelle. 

– Tulkitsemme kulttuurin laveasti. Se voi olla melkein mitä tahansa, kuten rieskan tai jonkin muun alueelle ominaisen herkun  leivontaa, paikallisiin metsästystapoihin tutustumista tai vaikkapa runonlausuntaa, kunhan toiminnassa tuodaan eri kulttuureja yhteen saavutettavasti, vs. hallintojohtaja Antton Vuolle kuvailee. 

Avustuksella järjestettävän toiminnan tulee olla maksutonta osallistujille ja mahdollisimman saavutettavaa eri väestöryhmille.  

Avustuksen hakijan on oltava suomussalmelainen järjestö tai sillä on oltava jaosto/osasto kunnan alueella.  

Avustuksiin käytettävä määräraha vuodelle 2026 on 10 000 euroa.  

Avustusten haku alkaa 26.2.2026 ja sitä on haettava 8.4.2026 mennessä. Avustuksista päättää vs. hallintojohtaja.

Tarkemmat ohjeet löytyvät täältä:  https://suomussalmi.fi/fi/kunta-ja-hallinto/osallistu-ja-vaikuta/tietoa-jarjestoille-ja-yhdistyksille/yhdenvertaisuusavustus

Jaa sivu: