Stipendirahasto
Stipendirahasto korkeakouluopiskelijoille kunnan ja maakunnan elinkeinoelämän ja palvelutuotannon kehittämiseen.
Stipendirahasto
Rahaston tarkoituksena on kannustaa Suomussalmelta kotoisin olevia opiskelijoita ja tutkijoita tekemään opinnäyte- ja tutkimustyönsä aiheista, jotka edistävät kunnan elinkeinoelämän kehittämistä ja Suomussalmen kunnan ja Kainuun maakunnan palvelutuotantoa.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi rahasto jakaa hakemuksesta vuosittain enintään 10 000 euroa stipendeinä suomussalmelaisille opiskelijoille ja tutkijoille. Hakijan tulee olla suomussalmelainen, joka on saanut ainakin peruskoulutuksensa Suomussalmella. Mikäli opinnäyte- tai tutkimustyö edistää merkittävästi elinkeinoelämän kehittämistä sekä kunnan ja maakunnan palvelutuotantoa voidaan edellä mainitusta vaatimuksesta poiketa.
Stipendejä myönnetään yliopistojen, korkeakoulujen ja ammattikorkeakoulujen päättötutkintojen opinnäytetöihin seuraavasti: Ammattikorkeakoulu: opinnäytetyö 300 € Yliopisto ja korkeakoulu: opinnäytetyö 500 € Yliopisto: väitöskirjatyö 600 €
Stipendit jaetaan yhden kerran vuodessa. Stipendit julistetaan haettavaksi joulukuussa. Vapaamuotoisiin hakemuksiin on liitettävä oppilaitoksen antama opiskelu- tai tutkintotodistus ja selvitys suoritetuista opinnoista. Hakija sitoutuu toimittamaan valmiin opinnäytetyön kansalaisopiston rehtorille, joka toimittaa sen edelleen hallintokunnalle, jonka toimialaa opinnäytetyö käsittelee.
Asioi tästä
Ehdot ja kriteerit
Hakijan tulee olla suomussalmelainen, joka on saanut ainakin peruskoulutuksensa Suomussalmella. Mikäli opinnäyte- tai tutkimustyö edistää merkittävästi elinkeinoelämän kehittämistä sekä kunnan ja maakunnan palvelutuotantoa voidaan edellä mainitusta vaatimuksesta poiketa.
Toimintaohje
Hae stipendiä hakuaikana ja liitä mukaan oppilaitoksen antama todistus opinnoista.
Maksullisuuden tiedot
Palvelu on ilmainen.