Varautumisohjeita

Varautuminen tarkoittaa ennakkoon valmistautumista erilaisiin häiriöihin ja kriiseihin sekä poikkeusoloihin.

Linkki

Varautumisohjeita

Varautuminen tarkoittaa ennakkoon valmistautumista erilaisiin häiriöihin ja kriiseihin sekä poikkeusoloihin. Varautumista vaativia tilanteita ovat esimerkiksi:

pitkät sähkö- ja vesikatkokset pitkät häiriöt internetin tai pankkipalveluiden toiminnassa luonnonilmiöt, kuten myrsky, maastopalo tai tulva pitkäkestoisemmat kriisit, kuten pandemia tai sotilaallinen konflikti tavaroiden jakeluhäiriöt esim. lakkojen vuoksi liikenneyhteyksien katkeaminen. Varautumalla yhteiskunta ja jokainen kuntalainen voi kasvattaa omaa häiriönsieto- ja palautumiskykyään. Tilanteiden ennakointi helpottaa toimintoja häiriötilanteissa ja nopeuttaa häiriöistä palautumista. Varautumalla voi pelastaa jopa ihmishenkiä.

Kotitalouksien varautumisesta on suuri apu koko yhteiskunnalle ja ennen kaikkea ihmiselle itselleen. Siksi jokaisen kannattaa varautua häiriötilanteisiin. Kotivara on kotona varautumisen lähtökohta.

Kaikkien kotitalouksien tulisi varautua pärjäämään itsenäisesti häiriötilanteessa vähintään kolme vuorokautta eli 72 tunnin ajan.

Kotona olisi hyvä olla:

pitkään säilyvää, sellaisenaan syötävää tai ilman sähköä valmistuvaa ruokaa muutama litra pullovettä/henkilö välttämättömiä lääkkeitä ja särkylääkkeitä paristoilla toimiva radio paristoja taskulamppu tai otsalamppu puhdas kannellinen ämpäri tai kanisteri ladattu varavirtalähde vähän käteistä rahaa kosteuspyyhkeitä ja käsidesiä joditabletteja ilmastointiteippiä muovipusseja ja vessapaperia polttopuita, jos on takka tai puu-uuni ensiapulaukku palovaroitin alkusammutusvälineet.

Saavutettavuustiedot

Saavutettavuustietoja ei ole saatavilla tälle verkkosivulle.