Julkaisut

Lautakunta päätti liikuntapaikkahoitajasta ja kunnallistekniikan insinöörin virasta

Julkaistu 20.12.2024 Muokattu 20.12.2024

Tekninen lautakunta päätti kokouksessaan 19.12.2024 muuttaa maanrakennusmestarin tehtävän kunnallistekniikan insinöörin viraksi, joka pannaan heti hakuun. Nykyinen maanrakennusmestari on irtisanoutunut eläkkeelle siirtymisen vuoksi. 

Kunnallistekniikan yksikkö vastaa muun muassa liikuntapaikoista, puutarhasta, puistoista ja yleisistä alueista, torista, leikkikentistä ja erinäisistä lupa-asioista. Yksikössä työskentelee 9 vakituista työntekijää ja kesäkaudella 13–15 määräaikaista työntekijää. 

Kunnallistekniikan insinöörin vastuulle siirtyvät toimialajohtajalta kunnallistekniikan yksikön viranhaltijapäätökset ja työsopimukset sekä esihenkilötyö. Kunnallistekniikan insinööri toimii myös vesihuoltopäällikön sijaisena, lentokenttäpäällikkönä ja yksikön henkilöstön esihenkilönä. Lisäksi viranhaltija valmistelee kilpailutukset ja tekee hankintapäätökset. 

Teknisten palvelujen organisaatioon ja toimintaan on tulossa muutoksia tilapalvelujen yhtiöittäminen edetessä. Yhtiön on tarkoitus aloittaa toimintansa vuoden2026 alusta. 

Tapio Rossi liikuntapaikkahoitajaksi 

 Jäähallin kylmien tilojen hoito- ja kunnossapitovastuu siirtyy kaupan myötä kunnalle 1.1.2025 alkaen. Suomussalmen kunnassa on tällä hetkellä liikuntapaikkojen kunnossapidossa kolme vakituista työntekijää, eikä nykyisillä henkilöresursseilla voida järjestää jäähallin kunnossapitoa sen toimintakauden aikana.  

Käytännössä neljäs liikuntapaikkahoitaja työskentelee talvikaudella liikuntapaikkojen kunnossapidossa elokuusta maaliskuuhun ja muuna aikana muissa teknisten palvelujen kunnossapitotehtävissä. Vastaavasti kesäkauden määräaikaisen työntekijöiden määrää vähennetään. 

Teknisen lautakunnan kokouksen esityslista ja pöytäkirja sen valmistumisen jälkeen löytyvät osoitteesta:  https://suomussalmi10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetings&id=4

Linkki Dynasty-palveluun löytyy myös etusivulta painikkeesta Esityslistat ja pöytäkirjat. 

Jaa sivu: