Julkaisut

Kianta-opistossa auki kaksi suomen kielen opettajan paikkaa 

Julkaistu 8.10.2024 Muokattu 8.10.2024

Suomussalmen kunnan kansalaisopisto, Kianta-Opisto, hakee kahta suomen kielen (S2) opettajaa, joiden tehtävänä on suomen kielen luku- ja kirjoitustaidon opetus maahanmuuttajille sekä opetuksen suunnittelu, kehittäminen ja toteuttaminen. 

Opetusta on 20 h/viikko ja muun työn osuus sovitaan erikseen. Opetusta voi olla myös iltaisin. 

Luku- ja kirjoitustaitokoulutuksessa noudatetaan paikallista opetussuunnitelmaa. Tehtävään sisältyy suomen kielen opetuksen suunnittelu, oma opetus, opiskelijoiden kielitaidon arviointi ja ohjaus ryhmissä. Opettajat tekevät tiivistä yhteistyötä ja varmistavat eri menetelmillä opiskelijoiden osaamisen kehittymisen. Koulutusohjelman opettajana työskentelemisen lisäksi tehtävään kuuluvat koulutuksen valmistelutehtävät, yhteistyö sidosryhmien kanssa ja raportointi. 

Opettajilta edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa ja pedagogista pätevyyttä (30 v tai 60 op) ja aiempaa kokemusta suomen kielen opettamisesta aikuisille maahanmuuttajille. Muu koulutus, kielitaito ja työkokemus katsotaan eduksi.  

Opettaja osallistuu mahdollisuuksien mukaan myös kansalaisopiston kehittämistyöhön ja tiimityöskentelyyn. Suomussalmen kunta suunnittelee Koto-koulutuksen lähitoteutusta syksylle 2025. Opettajien toivotaan osallistujan suunniteluun työnantajan toiveiden mukaisesti. 

Haku päättyy Kuntarekryssä 20.10.2024 klo 15.00. 

Linkki ilmoitukseen: https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/luku-ja-kirjoitustaidon-opettaja-622896/

Jaa sivu: